tiistai 16. joulukuuta 2014

Munchen pukeutuu punaiseen

Varailin liput FC Bayern Munchenin peliin jo kesällä. Lippujen myynti/osto onnistuu helpoiten ulkomaalaisena viagogo.comin kautta. Viagogo on välittäjäpalvelu, jossa myös yksityishenkilöt voivat myydä lippunsa haluamallaan hinnalla. Bayernin kotipelit ovat todella suosittuja, stadion on yleensä loppuunmyyty hetkessä. Koska ottelujen ajankohdat ja muut tiedot varmistetaan vasta muutamia viikkoja ennen tapahtumaa, saimme liput vasta viikkoa ennen peliä.

Matkustimme Pertun kanssa lauantain 6.12 Muncheniin junalla. Matka kesti hieman yli viisi tuntia ja maksoi 53 euroa suunta. Olimme varanneet A&O Hostellin päärautatieaseman vierestä yösijaksemme. Saavuttuamme paikalle veimme tavarat majoitukseen ja lähdimme ruokailun jälkeen hiipimään kohti Allianz Arenaa.

Metrojen ja S-Bahnien opasteet ovat hieman vaikeaselkoisia, mutta infotiskiltä saadun ohjelapun ja fanivaatteisiin pukeutuneiden kannattajien avulla löysimme oikean junan. Matka päärautatieasemalta areenalle kestää noin 35 minuuttia ja matkalla on yksi vaihto. S-Bahn kuljettaa katsojat noin 1.5 kilometrin päähän areenasta. Junia kulkee pelipäivinä jatkuvalla syötöllä. Olimme noin 2.5 tuntia ennen pelin alkua areenan välittömässä läheisyydessä.

Areenalle saavuttuamme kävelimme turvatarkastuksien läpi. Alueen sisällä oli näinkin aikaisin hieman ruuhkaa. Etsimme istumapaikkamme, kävimme ostamassa FCB:n kannattajahuivit ja nautimme virvokkeita ennen pelin alkua. Areenalla maksetaan ArenaCardilla, joita saa ostettua ostopisteistä käteisellä tai kortilla. Maksaminen areenan ravintoloissa tapahtuu kortin avulla, joka nopeuttaa palveluiden toimintaa. Pelin aikana syöminen ja juominen katsomossa on sallittua. Myös alkoholijuomia saa tuoda katsomoon.

Bayern pelasi Bayern Leverkusenia vastaan areenan ollessa täysi (noin 69 000 katsojaa). Peli päättyi kotijoukkueen 1-0 voittoon. Lähes koko katsomo oli pukeutunut kotijoukkueen kannattajavaatteisiin. Katsomossa vallitseva väri oli punainen. Tunnelma oli uskomattoman hyvä.

Sunnuntaina kävimme ennen Graziin paluuta pyörähtämässä BMW Weltissä sekä BMW-museossa. Museosta löytyi hieman erikoisempia autoja vuosien varrelta. Museossa oli myös Mini-näyttely. Museokierroksen jälkeen kävimme käppäilemässä vuoden 1972 olympiakylässä, joka sijaitsee aivan BMW-paikkojen vieressä.

Allianz Arena junaseisakkeelta kuvattuna.

Pakollinen turistikuva alueelle saapuessa.


Katsomossa sai juoda olutta.

Peli oli loppuunmyyty.


Pelin jälkeistä tunnelmaa S-Bahnin seisakkeelta.

BMW Headquarters taustalla+BMW-Museo etualalla.

Hieman futuristisempi kilpa-auto.

Jäin sanattomaksi.

Näköjään ministäkin saa limusiinin.
Näkymiä Olympiaparkin kukkulalta.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kuvapäivitystä

 Tänään Itävallassa vietetään Maria Empfängnis -päivää, joka on juhlapyhä ja vapaa kaikilla. Päätettiin lähtä viettämään sitä kaupungille koska ensimmäistä kertaa noin kolmeen viikkoon ei satanut ollenkaan vettä ja aurinkokin melkein paistoi! Muutkin tuntuivat intoutuneen hyvästä kelistä, koska porukkaa oli kaupungilla kuin pipoa ja joku mielenosoitusjoukkokin oli vallannut osan pääkadusta. Keskustan kaupat olivat juhlapyhästä huolimatta auki, ja kaupat pursuilivatkin joululahjaostoksia tekeviä ihmisiä. Normaalistihan täällä on sunnuntaisin ja juhlapyhinä kaikki liikeet kiinne. Arkisin liikkeet ovat noin kuuteen asti auki (ruokakaupat pääosin kahdeksaan) ja lauantaisin noin neljään asti (ruokakaupat kuuteen). Tuotti alussa vähän vaikeuksia meille suomalaisille jotka ollaan totuttu siihen että kaupat ovat nykyisin auki melkein vuorokauden ympäri ja vuoden jokaisena päivänä...

Mutta nyt niitä kuvia, ensin pari otosta jotka viikon aikana tallentuivat puhelimeen:


Kalle valmisti yhtenä iltana itselleen perinteisen Itävaltalaisen ruokalajin: Spätzleä, jauhelihaa ja JUUSTOA! (Spätzlet on siis makaronin kaltaisia taikinaklimppejä jotka ei maistu miltään sellaisenaan)
Pyykille menossa! Kerran viikossa suoritettavaan pyykkireissuun menee matkoineen päivineen noin 2-2,5 tuntia. Ei paha uhraus kerta viikkoon!
Joulukalenteri jonka Kalle osti mulle <3







Sitten kuvia tältä päivältä:

Vaikka Grazin arkkitehtuuri ja rakennusten kunto onkin suurimmilta osin melko vaikuttavaa ja siistiä, niin erityisesti joen länsi(?)puolelta löytyy rakennuksia joista ei ole pidetty kovinkaan hyvää huolta. Kaupungin varsinainen keskusta sijaitsee siis joen itäpuolella.
Samaisella länsipuolella jokea on paljon erilaisten (etnisten) vähemmistöjen erikoisliikkeitä.

Löydettiin liike josta voi hommata itselleen viime vuosituhannen läppäreitä, melko suolaiseen hintaan. Hyvä paikka keräilijälle.

Joulumarkkinoiden kunniaksi kaupunkiin on ilmestynyt pieni "tivolikin".


Ympäröivien vuorien (tai kukkuloiden) huipuilla näkyy jo vähän valkoista mutta tänne alas kaupunkiin ei olla saatu vielä ollenkaan lunta :(





Löydettiin kodikas kahvila jossa käytiin lämmittelemässä välillä.



 -Laura

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sekalaista läpinää koulusta

Viikko on ollut mun osalta melko tylsä, koulua on ollut melko runsaasti ja tentteihin päänttäämistä yms. Keskiviikkona kävin tekemässä englannin kielen kokeen, joka alkoi klo 14 kirjallisella kokeella ja jatkui sen jälkeen suullisella kokeella. Kotiin pääsin lähtemään vähän kuuden jälkeen. Ei ihan tavallinen kahden tunnin tentti.

Campus02:ssa opiskelu on joiltain osin erilaista kuin Suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. Suomessa on totuttu siihen, että yhteen lukuvuoteen sisältyy neljä jaksoa jotka koostuvat keskimäärin 5-7 kurssista. Jokaisen jakson lopulla on tenttiviikko/-viikot jotka koostuvat pelkästään tenteistä. Tenttiviikon jälkeen alkaa sitten uusi jakso ja uudet kurssit. Itävallan systeemi eroaa siinä, että täällä kurssien alut ja loput, kuin myös tentit sijoittuvat ihan miten sattuu lukukauden varrelle. Toisaalta se vähän tasapainottaa opiskelua, eikä täällä tarvi kärsiä neljä kertaa vuodessa kamalasta stressipiikistä tenttien takia. Mutta toisaalta täällä on kaikenaikaa takaraivossa se inhottava ja ahdistava tunne, että "pitää lukea" kun tenttejä on harva se viikko. Myös erilaisten ryhmätöiden ja projektien määrä aiheuttaa stressiä. Ja puhun nyt siis vain ammattikorkeakouluista, yliopistoilla on sitten taas erilaiset systeemit ja käytännöt.

Muuten opiskelu täällä on mielestäni melko samanlaista kuin Suomessa. Suurin ero on ehkä opiskelijoiden motivaatiossa Suomen ja Itävallan välillä. Täällä opiskelijat ovat tosi ahkeria ja huolellisia. He panostavat kunnolla koulutehtäviin ja ottavat kaiken tosissaan. Suomessa opiskelijat osaavat mielestäni ottaa vähän rennommin ja keskittyä ehkä vain niihin tärkeysjärjestyksessä ylimmillä sijoilla oleviin asioihin. Näin viime viikon keskiviikkona bussissa yhden miehen joka oli mun kanssa samalla englannin kurssilla (josta siis oli tentti viime keskiviikkona). Hän kysyi hermostuneena, joko olen aloittanut kokeeseen lukemisen ja kertoi että hän oli itse aloittanut lukemaan vasta edellisenä päivänä (siis viikkoa ja yhtä päivää ennen tenttiä!!). Vastasin hänelle että ei meillä ole Suomessa tapana aloittaa tenttiin lukemista kuin kolmea tai kahta päivää aikaisemmin, ja sain vastaukseksi epäuskoista räkänaurua...

Yksi asia mistä tykkään Campus02:ssa on sen pieni koko, mikä tekee paikasta jotenkin kotoisan. Tosi lyhyessä ajassa opin tuntemaan suuren osan kampuksella opiskelevista ihmisistä, ja heistä kaikista on jäänyt tosi positiivinen kuva. Opiskelijat täällä ovat tosi avuliaita ja tuttavallisia. Myös kampus rakennuksena on tosi viihtyisä, siellä on yllättävän mukava viettää pidempiäkin koulupäiviä. Vaikka kouluruokalan puuttuminen on melko suuri miinus... Ja se, että tietokoneiden ja kopiokoneiden käyttö täällä on todella vaikeaa ja työlästä Suomen kouluihin verrattuna.

Keskiviikkona kampuksella järjestettiin hyväntekeväisyysjuhla, jossa tarjolla oli juotavaa ja syötävää. Suurin osa opiskelijoista tuli luentojen tauoilla koulun aulaan syömään ja juomaan glühweinia. Tunnelma siellä oli ihanan kotoisa ja jouluinen. Jos jotain jään Grazista kaipaamaan niin se on ihmisten "yhteisöllisyys" ja se, miten kaikki tulevat tosi hyvin juttuun keskenään. Ja vaikka täällä on eri asemissa olevien ihmisten "hierarkia" vahvempi kuin Suomessa, niin siellä se vaan koulun rehtori tarjoili glühweinia tiskin takana ja rahasti asiakkaita.

-Laura


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulumarkkinat

Vietettiin sunnuntaita vierailemalla joulumarkkinoilla, jotka aukesivat perjantaina. Paikallisia oli sankoin joukoin nauttimassa kojujen antimia sekä ilmassa leijaili erilaisia mukavia tuoksuja. Erilaisia ruoka-, juoma- sekä tavarakojuja oli levittäytynyt pääaukiolle. Ruokakojuista sai erilaisia suolaisia sekä makeita ruokia kuten vohveleita, jotka totesimme hyviksi. Juomakojuista sai pääasiassa glühweinia eli paikallista hehkuviiniä erilaisilla variaatioilla. Tavarakojuissa myytiin pääasiassa erilaisa joulukoristeita.

Joulupalloja ja muita koristeita

Makoisia vohveleita suoraan vohveliraudasta

Jouluvaloja vanhassa kaupungissa 
Lisää jouluvaloja

"Hyvää joulua" - kyltti

perjantai 21. marraskuuta 2014

Intensiivikursseja, yhteentörmäyksiä sekä joululauluja

Viime viikko ja toissaviikko kuluivat rattoisasti intensiivikurssien merkeissä. Kokemukseni Lappeenrannan intensiivikursseista ovat melko rajalliset, sillä olen ottanut osaa vain yhteen. Suuren osallistujamäärän takia luento kuitenkin toteutettiin luentotyylisesti isossa luokkahuoneessa. Täällä käymäni kurssit olivat enemmän seminaaripohjaisia, sillä osanottajia oli molemmissa alle 20.

Ensimmäinen intensiivi keskittyi Systems Engineering-aiheen ympärille. Kurssilla siis käytiin läpi kuinka projektien johtaminen toimii ja kuinka suoritetaan kustannusarvioita erilaisista projekteista. Kurssin vetäjänä toimi noin 40-vuotias yrittäjä, joka on ollut monissa suurissa projekteissa mukana projekti-insinöörinä. Kurssi oli todella interaktiivinen ja keskusteleva. Seminaari sai paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kun oikeasti tapahtuneita asioita käytiin läpi. Kurssista jäi päällimmäisenä käteen tietynlaisen loogisen ajattelumallin tärkeys sekä asioiden purkaminen pienempiin kokonaisuuksiin.

Toinen intensiivi keskittyi sosiaaliseen kanssakäymiseen kulttuurien välisessä yritystoiminnassa. Kurssi koostui erilaisista harjoituksista ja tilanteiden läpikäymisestä. Myös kulttuurien välisiä eroja käytiin läpi. Kurssin vetäjä on media-alalla työskentelevä konsulttiyrittäjä, joka käy silloin tällöin muokkaamassa opiskelijoiden ajatusmaailmaa ja kertomassa esimerkkejä tosielämästä. Kurssilla olevat harjoitukset saivat muutettua kurssilaisten olemusta itsevarmemmaksi sekä antoivat tietoa mahdollisista vaaranpaikoista kulttuurien välisissä tilanteissa. Kurssin päällimmäisinä anteina olivat itsevarmuuden parantuminen, neutraalin kehonkielen hallinta sekä useat hyvät esimerkit siitä kuinka ei tule toimia.

Kursseista sai huomattavasti enemmän irti, kun luennoijina oli yrittäjiä, jotka osasivat tuoda asioista monia eri puolia esille. Tosielämän tarinat tekivät molemmista kursseista erittäin mielenkiintoisia. Vaikka kurssien päivät olivat melko pitkiä (8-18) niin mielenkiinto pysyi yllä koko päivän. Myös seminaarityyppinen keskusteleva luento on enemmän mieleeni kuin suuremmille ryhmille tarkoitetut massaluennot. On tietysti ymmärrettävää ettei suurta ryhmää voi hallita pienryhmissä. Mielestäni kurssit olivat loistavasti onnistuneita, ja niistä jäi paljon käteen. Ehkä vastaavanlaisia tilaisuuksia voisi järjestää myös Suomessa.


Torstaina huomasimme, että sinisen salaman kuskin puolen kyljessä oli mukavan kokoisia lommoja. Vastapuoli oli kuitenkin onneksi jättänyt yhteystietonsa tuulilasiin. Hän oli myös ilmoittanut tilanteesta poliisille. Vastapuoli osoittautui todella rehelliseksi ja vastuuntuntoiseksi autoilijaksi. Tällä hetkellä salama lepää paikallisen autokorjaamon pihassa odottamassa tuomiota. Maanantaina vakuutustarkastaja käy tarkistamassa tilanteen. Saa nähdä jääkö tämä salaman viimeiseksi matkaksi...

Nähtäväksi jää kuinka sinisen salaman käy...
Kelit ovat kylmentyneet huomattavasti. Viikolla päivälämpötilat ovat olleet noin 8°C ja yöllä pysytään juuri ja juuri plussan puolella. Jouduin nöyrtymään ja ostamaan pipon etteivät korvat jäädy. Etenkin kun tukkaa ei juurikaan päässä ole. Joulumarkkinoiden kojuja on alkanut pikkuhiljaa ilmestyä pääaukiolle sekä joulukoristeet on laitettu pääkaduille. Tunnelma on vähintäänkin kotoisa.

Pääkadun yllä leijuu joulun tunnelmaa.

Vanhat adidaksen superstarit siirtyivät autuaammille metsästysmaille tällä päivämäärällä. Pitkällisen etsinnän jälkeen jouduin pettymään ja toteamaan, ettei täältä löydy sirolle jalkaterälleni sopivan kokoista peittäjää. Ehkä keskimääräinen kengänkoko tässä maailman kolkassa on koon tai kaksi pienempi kuin Suomessa.

Vastaavien kokojen löytäminen oli mahdotonta.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tylsä sunnuntai

Tässä taas kuvapläjäys, tällä kertaa aiheena Grazin keskusta. Päätettiin masentavan sunnuntain kunniaksi lähtä kaupungille vähän kuvailemaan (ja kaakaolle...) Tässä muutama näyte siitä mitä kameran muistikortille tallentui:

(Päätettiin muuten tässä kuluneen viikon aikana, että aikaisemmista suunnitelmista poiketen matkustetaan kuitenkin jouluksi Suomeen. Meillä on täällä melko pitkä joululoma, joten ajateltiin että ehkä on kuitenkin kivempi matkustaa Suomeen perheen ja ystävien luokse jouluksi.)

Kappeli ihan meidän asumuksen vieressä. Tälläsiä pieniä (ja isompiakin) kappeleita/kirkkoja on täällä harvakseltaan. Uskonnolla on Itävallassa vielä paljon suurempi rooli kuin Suomessa.

Kotikatu. Meidän asumus on keltaisen "otc" -kyltin kohdalta n. 20 metriä vasemmalle.

Grazin keskustan "pääkatu" Herrengasse.

Kaupungin joka nurkasta löytyy kojuja, joista saa ostettua paahdettuja kastanjoita. Tuntuu olevan paikallisten suurta herkkua, mutta meidän suomalaisia suita maku ja koostumus ei oikein miellyttänyt...

Grazin keskustassa on paljon tällaisia käytäviä jotka johtavat kaduilta pienille sisäpihoille. Useimmiten käytävän päästä löytyy ravintoloita tai pieniä erikoisputiikkeja. Toisinaan myös tavallisia asuntoja.

Aidon ja oikean Sacher -kahvilan aito ja oikea kopio Herrengassella. Täytyy sanoa että olen syönyt Suomessa sata kertaa parempaa Sacher -kakkua kuin ko. kahvilassa, mutta makunsa kullakin.

Keskustassa on jouluvalmistelut jo melkein tehty. Joka paikassa on jouluvaloja ja -koristeita. 21.11. Avataan Grazin joulumarkkinat jonne mekin aiotaan suunnata nauttimaan joulutunnelmasta glühweinia maistellen. :) 




Erzherzog-Johann-Brücke Mur -joen yllä. Ei olla vielä saatu omaa lukkoa tuohon kaiteeseen kiinni mutta onhan tässä vielä aikaa...
-Laura

maanantai 10. marraskuuta 2014

Marraskuu

Eilen kun vilkaisin kalenteria, vähän järkytyin siitä että marraskuun ensimmäinen viikko on jo takana. Aika on tässä viimeisten parin viikon aikana alkanut kulkea ihan hirveetä vauhtia, vaikka ensimmäiset kaksi kuukautta täällä tuntuivat ihan loputtoman pitkiltä. Kohtahan on jo joulu ja sitten ei olekaan enää kovin kauaa jäljellä kun pitää/saa lähtä takaisin Suomeen.

Koulu työllistää meitä molempia ihan kiitettävästi, Kallella alkoi tänään intensiiviviikko, eli sillä on koulua joka päivä kahdeksasta kuuteen. Eipähän tarvi miettiä mitä sitä vapaa-ajalla tekis, kun vapaa-aikaa ei ole! Alla on kuva mun kalenterista, asioista jotka piti tehdä yhden viikon aikana koulua varten.

Täällä kurssit ovat mun mielestä paljon työläämpiä, kuin Suomessa, toisin sanoen yhtä opintopistettä varten pitää tehdä paljon enemmän töitä. Nyt kun ajattelee Suomessa opiskelua niin siellä kyllä päästään loppujenlopuksi aika helpolla. (Toivottavasti sen muistaa seuraavalla tenttiviikolla Suomessa kun lukemisen määrä alkaa ahdistamaan!)

Viime viikko oli täällä tosi sateinen ja harmaa, vaikka lämpötila pysyttelikin n. 15 asteen kieppeillä. Ulos ei kummemmin kiinnostanut lähtä pakollisien koulumatkojen lisäksi. Lauantaina kuitenkin päätettiin lähtä katsastamaan Grazin länsiosassa sijaitseva Eggenbergin linna.

Linna valmistui 1600 -luvun puolessavälissä, sen rakennutti keisari Ferdinand II:n poliittinen neuvonantaja Hans Ulrich von Eggenberg. Linna valittiin vuonna 2010 Unescon maailmanperintökohteeksi ja osaksi Grazin historiallista keskustaa. Linnan tiloissa toimii pari museota ja joitain näyttelyitä, mutta ne ovat avoinna vain kesäaikaan, joten meiltä jäi ne nyt kokonaan näkemättä.



Linnaa ympäröivässä puistossa käyskenteli iso parvi riikinkukkoja!





Kesän viimeiset(?) ruusut
-Laura

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Maribor

Maanantaina oli taas koko "suomiporukalla" vapaapäivä ja sen kunniaksi päätettiin lähtä käymään Slovenian puolella Mariborissa. Grazista Mariboriin on n. 60 kilometriä, joten se on sopivan matkan päässä päivän reissua varten.





Maribor on Slovenian toiseksi suurin kaupunki pääkaupunki Ljubljanan jälkeen. Kaupungin keskusta on kooltaan ehkä verrattavissa Lappeenrantaan, vaikkakin asukkaita kaupungissa on n. 50 000 enemmän. Keskustan tuntumasta löydettiin iso kauppakeskus ja paljon pienempiä putiikkeja, suurimmaksi osin samoja kuin Itävallan kaupungeissa. 




Olemukseltaan Mariborin keskusta oli melko samanlainen kuin Graz.. Kauniita vanhoja rakennuksia, jotka ainakin sisätiloiltaan olivat siistejä ja remontoituja. Ihmiset kaupungissa olivat ystävällisiä ja puhuivat hyvää englantia. Hintataso Mariborissa on samaa luokkaa kuin Itävallassa, mutta ruoka ja juoma ainakin ravintoloissa on halvempaa. Lounas ravintolassa salaatteineen ja juomineen kustansi meille n. 9 euroa/hlö




Kaupungin lävitse virtaa Drava -joki, jonka rantakatua pitkin käveltiin, ihasteltiin vanhoja rakennuksia ja lämmiteltiin syysauringon paisteessa.




.