keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Viimeiset tunnelmat Grazista

Eli nyt ollaan jo parin päivän ajan vaikutettu Suomen maankamaralla, mutta teknisistä ja itsestämme riippumattomista syistä tämä kirjoittaminen vähän viivästyi. Lentoyhtiö esim. hukkasi meidän matkatavarat Kööpenhaminassa, ja vasta tänään sain tietokoneen laturin matkalaukusta, vaikka ollaankin oltu kotona sunnuntaista lähtien.

Kerronpa nyt vähän viimehetken fiiliksistä ja "valmisteluista" Grazissa. Eli meidän Wienin matkan jälkeen alettiin Kallen kanssa hiljakseen pakkailla kamoja kasaan ja hoitelemaan lähtöön liittyviä asioita. Meidän piti mm. käydä ilmoittamassa lähdöstä paikalliseen maistraattiin ja hankkiutua eroon isosta kasasta tavaraa. Vein vaatteita ja keittiötarvikkeita paikallisen Caritas -järjestön kierrätyspisteeseen, josta tavarat jatkavat matkaansa hätäapuun ihmisille, jotka niitä tarvitsevat. Osan vaatteista lähetin Suomeen DHL:n kautta isossa treenikassissani ja jännittelin että pääseeköhän se koskaan perille. No, maanantaiaamuna se vihdoin saapui tänne Kaakonkulmalle.

Kallella oli viimeisen viikon (tai oikeastaan kuukauden) ajan melkoista hässäkkää, kun se järjesteli hiihtolomareissua meille, ja muutamalle Suomalaiselle kaverillemme. Vietettiin siis viimeinen Itävallan viikkomme Mayrhofenissa alpeilla lasketellen. Ystävänpäivänä lauantaina pakattiin viimeisetkin kimpsut ja kampsut, minä kävin aamulla kirjoittelemassa viimeisen tentin ja sitten matkattiinkin 8h junalla hiihtoloman viettoon. Kelit suosivat meitä koko viikon ja jalat tuli lasketeltua ihan kipeiksi. Naurettiin porukassa, että miten voi olla mahdollista että 5 nuorta käy lomallaan joka ilta viimeistään kymmeneltä nukkumaan ja herää aamu seitsemältä pirteänä lähtemään rinteisiin. Varsinkin kyseinen Mayrhofen on tunnettu bilepaikka nuorille ja after ski on siellä parhaimmillaan. Meitä ei mölyävien brittien seassa juhliminen ihan hirveästi edes kiinnostanut joten ollaan oikeen tyytyväisiä päätökseemme keskittyä olennaiseen, eli lasketteluun. :)














Nyt meillä alkaa Kallen kanssa muuttohommat takaisin Lappeenrantaan, ja parin viikon päästä jatkuukin taas koulu. Mitenköhän sopeudutaan takaisin Suomalaiseen opintorytmiin ja -tyyliin. Luulisin, että hyvin, sillä viimeisen puolen vuoden aikana ollaan huomattu, että Suomessa hommat hoituvat melkoisen sujuvasti ja helposti Itävaltaan verrattuna. Mm byrokratian vähyys (ja mahdollisuus tehdä kaikki netissä!) sekä asioiden hoitamisen mutkattomuus ovat Suomessa kyllä ihan omaa luokkaansa. Vaihto-opintojaksosta päällimmäisenä mieleen jäi Itävallan kauniit maisemat ja arkkitehtuuri, sekä kulttuurien erot ja yleisesti näkokulmien laajentuminen. Nyt voidaan taas vähän paremmalla kokemuksella vertailla Suomea muihin maihin ja tiedetään, mitkä asiat täällä ovat paremmin kuin Itävallassa ja päinvastoin. Kielitaito on molemmilla parantunut englannin, sekä saksan osalta reippaasti. Ollaan myös varmasti opittu toimimaan itsenäisemmin ja ottamaan vastuuta itsestämme ja toisistamme hieman eri tavalla kuin Suomessa. Lisäksi ollaan tietenkin saatu opintojamme eteenpäin suoritettujen kurssien avulla ja toivon myös, että tämä vaihto-opintojakso tarjoaa meille paremmat mahdollisuudet työllistyä jatkossa.

Vielä odotellaan muutamia opintopisteitä Itävallan kouluista, ja kirjoitellaan mm. vaihtoraportteja Suomen kouluille ennenkuin vaihto on virallisesti suoritettu. Tämä blogi on kuitenkin nyt tullut tiensä päähän. Hauska oli kirjoitella fiiliksistä ja kokemuksista tänne, ja täältä niitä on varmasti hauska myös lueskella myöhemmin ja palautella tapahtuneita juttuja mieleen. Kiitos kaikille blogia lukeneille, sekä Otsakorpi säätiölle, teille oli ilo tarinoida ja purkaa ajatuksia ja kokemuksia! :)

Kiitti ja kuitti, und aufwiedersehen!

-Laura ja Kalle


Wienin kuvat

Jatketaan tässä nyt siitä, mihin viimeksi jäätiin, eli Wienin kuvat ihan omassa postauksessaan.















lauantai 7. helmikuuta 2015

Wien

Torstaina aamulla tosiaan lähdettiin bussilla kohti Itävallan pääkaupunkia Wieniä, ja siellä vietettiin kaksi päivää nähtävyyksiin tutustuen ja rentoutuen. Valitettavasti kohdattiin teknisiä ongelmia kameran kanssa, joten voidaan ladata mun kameralla otetut kuvat tänne vasta Suomeen päästyämme. Nyt alkuun laitan tänne vain pari kännykällä napattua kuvaa.

Wieniin päästyämme kävimme ensin aamukahvilla, jonka jälkeen suuntasimme kaupungin "museoalueelle", josta löytyy mm. taide-, sekä luonnonhistoriallinen museo. Suunnitelmanamme oli mennä suoraan sinne luonnonhistorialliseen, sillä taide ei ole meidän kummankaan ykkös mielenkiinnon kohde. No, siinähän kävi kuitenkin niin, että epähuomiossa kävelimme ensimmäiseen museoon jonka löysimme. Siinä sitten narikkajonossa hetken tarkasteltuani museon vierailijoiden keski-ikää (n. 80 vuotta) aloin hieman epäillä valintaamme, nopea vilkaisu lippuihimme paljasti että oltiin kuin oltiinkin tultu taidehistorialliseen museoon. No, kerta liput oli maksettu niin käytiin heittämässä kierros taidetta ihaillen, jonka jälkeen sitten kävelimme vastapäiseen rakennukseen ihastelemaan luonnonhistoriaa.
Taidehistoriallinen museo



Mammutteja luonnonhistoriallisessa museossa
 Museovierailuiden jälkeen suunnattiin hotellille pienille päikkäreille, kunnes alkuillasta lähdettiin kaupungille etsimään ravintolaa. Pitsan kylkiäisenä piti ottaa valkkari, jotta voi todeta juoneensa viinii Wienissä! Ruokailun jälkeen uupuneina palattiin hotellille ja kaaduttiin samantien sänkyyn.


Perjantaiaamuna Kalle jäi hotellille kun minä suuntasin Wienin espanjalaiseen ratsastuskouluun seuraamaan lipizzan -hevosorien aamuharjoituksia. Siellä miehet ratsastivat 1800-luvun asuissa ihanilla valkoisilla lipizzoilla upeissa puitteissa. Kuvia ei harjoituksista saanut ottaa, mutta esim. tuosta ylläolevasta linkistä voi katsoa, millainen paikka tuo ratsastuskoulu on ja mitä siellä tehdään.

Parin päivän aikana käytiin kahvilla varmaan 10 kertaa, sillä Wienin jokaisesta kulmasta löytyi Starbucks Coffee, jossa vaan on aivan sairaan hyvää kahvia!


Perjantaipäivä menikin sitten ihan vaan kaupunkia kierrellessä, ja kuvia räpsiessä hyisestä kelistä huolimatta, Viiden jälkeen hypättiin taas bussiin kohti Grazia ja oltiinkin kotona jo hyvissäajoin illalla. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu mulla ainakin taas tenttiin lukemista, ja ehkä jo hieman pakkaamisen suunnittelua yms. Ensi viikko onkin sitten viimeinen viikko täällä, ja vaikka koulua ei enää ole, niin tekemistä varmaan silti riittää kun kaikenlaisia juoksevia asioita pitää hoitaa ennen lähtöä. Eli ensi viikolla varmaan kirjoitellaan tänne vielä ainakin kerran, ennen kuin jätetään Graz lopullisesti taaksemme :)

-Laura

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kuulumisia

Kallen raportin jäljiltä ajattelin vähän kerrata kuulumisiä viime päiviltä, vaikka eipä täällä mitään kovin mullistavaa ole tapahtunut.

Mullakin oli eilen viimeiset luennot tämän vaihto-opintojakson osalta. En sitä edes tajunnut muutakun vasta luentojen loppumetreillä, ja silloin iski jopa ehkä pieni haikeus, että "tässä tää nyt sitten oli".  Kahden viikon päästä ystävänpäivänä on kyseisen kurssin tentti (budgeting and controlling in international marketing), jonka jälkeen vaihtojakso on virallisesti suoritettu, mutta siihen asti tässä on nyt vapaata.

Toistaiseksi olen saanut kaikki kurssit hyväksytysti läpi, ainoastaan tuo viimeinen tentti vähän jännittää kun budjetointi ei ihan ole mun vahvinta alaa, peukut pystyyn!

Ei olla koko tän puolen vuoden aikana käyty Wienissä kuin kerran ja silloinkin lennettiin sinne ja otettiin juna sieltä saman tien Graziin. Siksi päätettiin varata hotelli ja matkat ensi torstaista perjantaihin Wieniin, jotta päästäisiin paremmin tutustumaan kaupunkiin. Mä haluan ehdottomasti käydä Wienin Espanjalaisessa ratsastuskoulussa, ja Kallen nähtävyyslistalla on ainakin luonnonhistoriallinen museo. 

Wienin reissun lisäksi seuraavat pari viikkoa tulee sisältämään mm. pakkaamista, tavaroiden lähettämistä Suomeen, kavereiden ja tuttujen hyvästelemistä :( ja byrokratiaa. Tosiaan joudutaan pakkaamaan osa tavaroista ja lähettämään ne Suomeen etukäteen, jottei kaikkea tarvitse kantaa edestakaisin Mayrhofeniin, jossa vietämme viimeisen viikon.

Kuvia ei ole viimeaikoina kauheasti tullut napsittua, mutta tässä olisi todistusaineistoa siitä, että mekin ollaan saatu tänne etelään jonkinverran lunta viimeisen kolmen päivän aikana! :)


Näkymä mun koulun pihalta
Oma koti kullan kallis, vai miten se oli. Ootetaan kyllä molemmat ihan innolla sitä kun päästään oikeaan omaan kotiin Suomeen.


Ja bonuksena kuva Kallen taannoisesta kouluateriasta. Semmelknödeliä (limainen taikinaklimppi) ja lihakastiketta. 

-Laura