Mullakin oli eilen viimeiset luennot tämän vaihto-opintojakson osalta. En sitä edes tajunnut muutakun vasta luentojen loppumetreillä, ja silloin iski jopa ehkä pieni haikeus, että "tässä tää nyt sitten oli". Kahden viikon päästä ystävänpäivänä on kyseisen kurssin tentti (budgeting and controlling in international marketing), jonka jälkeen vaihtojakso on virallisesti suoritettu, mutta siihen asti tässä on nyt vapaata.
Toistaiseksi olen saanut kaikki kurssit hyväksytysti läpi, ainoastaan tuo viimeinen tentti vähän jännittää kun budjetointi ei ihan ole mun vahvinta alaa, peukut pystyyn!
Ei olla koko tän puolen vuoden aikana käyty Wienissä kuin kerran ja silloinkin lennettiin sinne ja otettiin juna sieltä saman tien Graziin. Siksi päätettiin varata hotelli ja matkat ensi torstaista perjantaihin Wieniin, jotta päästäisiin paremmin tutustumaan kaupunkiin. Mä haluan ehdottomasti käydä Wienin Espanjalaisessa ratsastuskoulussa, ja Kallen nähtävyyslistalla on ainakin luonnonhistoriallinen museo.
Wienin reissun lisäksi seuraavat pari viikkoa tulee sisältämään mm. pakkaamista, tavaroiden lähettämistä Suomeen, kavereiden ja tuttujen hyvästelemistä :( ja byrokratiaa. Tosiaan joudutaan pakkaamaan osa tavaroista ja lähettämään ne Suomeen etukäteen, jottei kaikkea tarvitse kantaa edestakaisin Mayrhofeniin, jossa vietämme viimeisen viikon.
Kuvia ei ole viimeaikoina kauheasti tullut napsittua, mutta tässä olisi todistusaineistoa siitä, että mekin ollaan saatu tänne etelään jonkinverran lunta viimeisen kolmen päivän aikana! :)
| Näkymä mun koulun pihalta |
![]() |
| Oma koti kullan kallis, vai miten se oli. Ootetaan kyllä molemmat ihan innolla sitä kun päästään oikeaan omaan kotiin Suomeen. |
![]() |
| Ja bonuksena kuva Kallen taannoisesta kouluateriasta. Semmelknödeliä (limainen taikinaklimppi) ja lihakastiketta. |
-Laura


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti