Lähdettiin siis Suomesta 31.8. Nissanilla taittamaan Turun kautta Tukholmaan, ja Tukholmasta Ruotsin ja Tanskan läpi Pohjois-Saksaan jossa yövyttiin perhetutun luona. Aamulla aikaisin matka jatkui Saksan Autobaanojen halki kohti Karlsruhea, viimistä sataa kilometriä tosin vähän hidasti n. 6 hätäpysähdystä, Kallen pahoinvoinnin takia... Hotellilla sama meininki jatkui aina yön pikkutunneille asti, jolloin mahapöpö yllätti mutkin.
Romanttisen hotelliyön jälkeen aamulla vointi oli kuitenkin sen verran freesi että jatkettiin matkaa kohti Sveitsin St Gallenia, jossa pysähdyttiin kahden yön ajaksi kuittailemaan univelkoja ja yleistä matkaväsymystä. Kuvia matkalta ei valitettavasti kertynyt jostain syystä ollenkaan?
Perjantai-iltana siis saavuttiin Graziin ja asetuttiin meidän asumukseen, Pension Lechneriin. Ensimmäiset päivät sujuivat pitkälti perus byrokratian parissa ja kaupassa ravaten. Kierreltiin myös jonkin verran kaupungilla parin muun Lappeenrantalaisen opiskelijan kanssa.
Maanantaina kivuttiin porukalla Kaupungin "maamerkin" Schlossbergin eli linnoitusvuoren huipulle, josta näkee kaupungin kattojen ylle ja vähän pidemmällekin, tässä hieman kuvasatoa kyseiseltä retkeltä:
-Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti